Kemijärvellä ja Bochumissa vaaditaan “tehdasta jatkamaan”, eikä “tehdasta saa lopettaa”. Ihmetyttää, miten vieraantuneita ihmiset ovat yritysten ja talouden toiminnasta. Hämmentävintä on, että niin Kemijärvellä kuin Bochumissa yritystä pidetään jotenkin automaattisen velvollisena pyörittämään tehdasta ikuisesti ko. paikalla, vaikka maailman ympärillä muuttuisi ja tehtaan toimintaedellytykset heikkenisivät. Kukaan näistä valittajista ei ole valmis itse alkamaan yrittäjiksi ja ottamaan riskiä työstään — valitetaan vain ja pidetään työpaikkaa jonain päiväkerhona, jonka nyt sitten paha yritys kiusallaan lopettaa.
Yritykset, varsinkin isot kansainväliset pörssiyritykset, kilpailevat aidosti globaaleilla markkinoilla, eikä niillä ole varaa tehdä aluepolitiikkaa. Kilpailu on kovaa ja jatkuvasti on haettava tehokkaampaa tapaa toimia tai joku kilpailijoista valtaa sinulta markkinoita. Omistajat ovat hajallaan ympäri maailmaa, eikä heitä kiinnosta minkään yksittäisen paikkakunnan työpaikat. Monesti omistajina on isoja Yhdysvaltalaisia eläkerahastoja, eli siis jenkkiläisiä eläkeläisiä, joita kiinnostaa lähinnä se, että Ft. Lauderdalen golf-kentillä kastelu pelaa ja rahasto tuottaa tasaisesti. Tästä yritysten ohjausmekanismista ei oikeastaan voi syyttää mitään osapuolta yrityksen johdossa, tehtaalla tai edes maassa, jossa tehdas on.
Ei-pörssiyrityksessä voitaisiin periaatteessa tyytyä pienempään voittomarginaaliin ja suosia jotain paikallista eturyhmää tuloksen kustannuksella, ainakin jonkun aikaa. Koska ei olisi kasvotonta omistusta vaatimassa vain tuottoa, ilman mitään paikallista intressiä, tämä olisi periaatteessa mahdollista, jos omistajat näin haluaisivat. Esim. Ikea ja Lidl ovat tällaisia isoja, globaaleja yrityksiä, jotka eivät ole pörssiyrityksiä. Ikea onkin säilyttänyt design- ja muita toimintojaan Ruotsissa, selvästi pääomistajan tahdon mukaan. Tosin valmistus on lähes kokonaan idässä, joten on vaikea sanoa, onko tuossa aidosti paikallista intressiä — siis sellaista, jonka vuoksi olisi tingitty tuloksesta tai marginaaleista. Uskaltaisinpa väittää, että ei ole. Lidliä tuskin kukaan on kehunut mistään eettisestä toiminnasta, puhumattakaan jonkun paikallisen edun huomioimisesta, sillä on maine tylynä työnantajana ja tiukkana hintaneuvottelijana, joka hakee vain halvinta hintaa ja parasta tuottoa.
Ensimmäinen asia, joka Kemijärvellä ja Bochumissa on tehty huonosti, on tiedottaminen muutoksesta. Ilmeisesti tehtaan työntekijät olivat aidosti tietämättömiä taloudellisista faktoista. Tämä tuntuu tietysti kummalliselta, koska ihan päivälehdistöstäkin saa kyllä käsityksen ko. yritysten toimintaympäristön dynamiikasta, ja luulisi jokaista työntekijää kiinnostavan seurata yrityksensä menestystä markkinoilla. Mutta koska näin ei ilmeisest ole, niin tiedottamista pitäisi parantaa reippaasti. Ja tässä on kyllä opittavaa yritysten johtajille: muistakaa selvittää syyt muutokselle henkilöstölle, vaikka se itsestä ja omistajista tuntuisi turhalta ajan haaskaukselta. Tuntuu käsittämättömältä, miten surkeasti hommat on hoidettu, jopa yhdellä lyhyellä tiedotustilaisuudella. Näissäkin tapauksissa syyt muutokseen ovat selviä, eikä niitä kai oikein kukaan kyseenalaistakaan, vastustus on tunneperäistä reagointia yllätykseen. Kunnon tiedottamisella vältyttäisiin myös paikallisilta sympatiamielenosoituksilta jne.
Toinen asia, joka pitäisi valtion ja poliitikkojen ymmärtää, on, että yritykseltä on mahdoton vaatia aluepolitiikkaa, koska se toimii globaaleilla markkinoillta. Valtiot kilpailevat samoilla markkinoilla yrityksistä ja yrittävät olla hyviä paikkoja perustaa yrityksiä. Tässä on valtion mahdollisuus ja paikka toimia: esim. Suomi tarjoaa turvallisen paikan työntekijöille ja liiketoiminnalle, hyvin koulutettua työvoimaa ja toimivan infrastruktuurin, jotain jota esim. Kiina ei samalla tavalla tarjoa. Ja valtion pitäisi tasata yritysten aluepolitiikan puuttumista omilla toimillaan, ja tätähän tehdäänkin esim. valtionavuilla huonommin pärjääville kunnille.
Kolmanneksi ihmisille pitäisi poliitikkojen selvästi kertoa nämä vastuut yritysten ja valtion välillä. Silloin vältyttäisiin epärealistisilta odotuksilta ja turhalta mielipahalta. Ehkä tämä on myös sukupolvikysymys: oma sukupolveni ei odota saavansa elinikäistä työpaikkaa jostain yrityksestä, eikä vanhan ajan malliin koe yritystä osana identiteettiään. Bochumissa ja Kemijärvelläkin tämä oli nähtävissä. Ja tietysti myös alueen kuluttajissa on samaan malliin tottuneita, joten heille oli luontaista boikotoida yrityksiä tehtaan siirtämisen vuoksi. Vanhempi sukupolvi ei ole vieläkään tajunnut aidosti globaalin talouden merkitystä ja vaikutuksia, siitä tässäkin on varmasti suuresti kyse. Kun ymmärretään, miten homma on muuttunut, eikä takerruta vanhaan, saadaan energiakin kohdistettua mielekkääseen tekemiseen — ja varmasti myös uutta työtä irtisanotuille.
